Dave Lindholm istuu Tampereen Hämeenkadulle päin avautuvassa ikkunapöydässä tuttu lierihattu päässään.
– Ei tää mikään mun kantapaikka oo. En mä mitään halua juoda. Äläkä vaan sano, että ole rento, tai mä jäykistyn!
Hetken päästä Davea alkaa hymyilyttää.
– Monet ihmiset ovat sanoneet mua vaikeaksi. Sellaisista ihmisistä ei pidetä, joilla on oma mielipide ja jotka ei heti lähde mukaan kaikkeen, vaan jotka tietää mitä tekee.
– Tai sitten se johtuu siitä, että olen aina luottanut enemmän vaistooni kuin järkeeni. Se on vaikeampi tie, koska järkeilylle saa enemmän tukea. Epämääräisyys vaivaa ihmisiä. Niille tulee helposti sellainen olo, että onko tuolla ihmisellä kaikki kotona, kun se ei tee sitä, mikä olisi järkevää.
Dave on tehnyt paljon, vaikka on paljosta kieltäytynytkin. Vuosia on plakkarissa 63, levyjä suurin piirtein saman verran, bändejä ja kokoonpanojakin vaikka kuinka. Monipuolisen tuotannon perusta on bluesissa, mutta Dave tunnetaan siitä, että lähes jokainen levy on jonkinlainen yllätys. Viimeisin albumi Ajaton on ajoissa julkaistiin viime vuoden lopussa.
Ensimmäinen kitara 13-vuotiaana
Davesta tuli muusikko Bob Dylanin Maggie’s Farmin ansiosta. Sen kuultuaan 13-vuotias Dave innostui soittamisesta ja sai ensimmäisen kitaransa.
– Aiemmin mua ei kiinnostanut mikään tollanen lällö, mä halusin taistelulentäjäksi. Messerschmittit, Spitfiret, toisen maailmansodan aikaiset hävittäjät kiinnosti mua kovasti. Mut sit kun mä sain kitaran, siihen loppui mun sota.
Uuden levyn biisi Hiljaisuuden aika sulkee ympyrän. Se vie hetkeen, jolloin ihmiset pitkään jatkuneen sodan jälkeen havahtuvat siihen, että sota on ohi.
– Se kertoo siitä, kun ihmiset saa yhtäkkiä olla rauhassa. Ne voi taas tanssia ilman, että niiden pitää pelätä, että joku ampuu. Gramofonikin on just saatu toimimaan.
Kaunis ja melankolinen kappale voi Daven mukaan kertoa mistä maailman konfliktista tahansa.
– Mun idea on jättää tulkinta kuulijalle. Kun ei selitä liikaa, jokainen voi kokea biisit omalla tavallaan.
Ajatuksia herättäviä ovat myös monet Daven rakkauslaulut, tunnetuimpina ehkä Pieni ja hento ote ja Joo, joo, mä rakastan sua. Usein rakkaus on niissä loppumassa tai epätasapainossa: toinen rakastaa enemmän kuin toinen.
– Rakkauslaulussa tärkeintä on se, että se tuntuu. Jos se ei tunnu, se ei toimi, Dave kiteyttää.
Lue lisää: Näin sanot ”minä rakastan sinua” – ilman sanoja
Laulu kohtalokkaalle naiselle
Uudella levyllään Dave laulaa Liljan Leistä, jonka korvakoruna on Casanovan hammas. Kirkonkellot soivat häiden merkiksi, mutta Liljan Leitä ei näy.
Tällaiset kohtalokkaat naiset taitavat kiehtoa Davea?
– On niitä onneksi muutama tullut kohdattua, Dave hymähtää, kohottaa kulmakarvojaan ja hymyilee nopeasti.
– Mutta hengissä ollaan vielä.
Lue turmiollisesta rakkaudesta: Oletko rakkausriippuvainen? Nämä merkit paljastavat vaarallisen takertumisen
– Jotkut ihmiset tajuaa sen, milloin toinen on täysin puolustuskyvytön. Kohtalokas nainen osaa osua just silloin. Se hoitaa vaan omat asiansa, ei sun asioita.
Daven mukaan Liljan Lei on ihan hyvä tyyppi, mutta miehet sokeutuvat ja alkavat kuvitella liikoja.
– Hän ei vaivaudu selittämään, miehet saavat muodostaa ihan omia ei-loogisia johtopäätöksiään. Ehkä ne oppii matkan varrella jotain.
Yksinäisyys on hyvä olotila
Kun rakkauteen pettyy, ihminen jää yksin. Sekin on Daven mielestä hyvä olotila.
– Olen ollut paljon yksin. Parasta yksinäisyyttä on tietysti itse valittu, mutta ei-valittu yksinäisyyskin on hiton tärkeää. Se kasvattaa ihmistä ihan samalla tavalla kuin se, että joutuu koko ajan pyörimään ihmisten kanssa.
Dave on ollut jo vuosia pitkässä, hyvässä suhteessa.
– On ollut aikoja, jolloin rakkautta ei ole ollut. Silloin musta tuli vähän holtiton. Nyt olisi vaikeaa elää ilman rakkautta – onneksi ei tarvitse. Rakkaus tuo sisältöä elämään. Kun rakastaa, haluaa tehdä hyvää kaikilla elämänalueilla.
Tasaista ei rakkauden kuitenkaan tarvitse olla.
– Silloinhan se olisi kuin harmaa katu ilman istutuksia tai puita. Tai loputon lentokenttä ilman valoja – eikö se olis aika tylsää?
– Kokonaispäämäärä on mulla se, että pitää elää niin, että kehtaa kuolla. Kun tekee omat juttunsa rehellisesti ja oikein niin, ettei loukkaa muita, ei ole mitään hätää.
The post Muusikkolegenda Dave Lindholm: ”Minua on sanottu vaikeaksi” appeared first on Anna.fi.